Dynasty informationsservice Sökning RSS Helsingfors kyrkliga samfällighet

RSS-länk

Mötesärende:
https://hsrky-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Möten:
https://hsrky-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Protokoll 11.09.2019 Paragraf 30


 

110/2019

30 §

Palaute- ja ideointikeskustelu

 

Päätösehdotus

Viestintäpäällikkö Kimmo Holappa

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 28 puheenvuoroa.

Jaakko Heinimäki kertoi myös vertailulukuja toisista medioista: Kirkko ja kaupungilla on facebookissa 9 300 seuraajaa, Helsingin Sanomilla 217 000, Demokraatti-lehdellä 5 500 ja Kotimaa24:lla 2400. Kirkko ja kaupungin seuraajilla on ollut kuitenkin 70 000 reaktiota ja esimerkiksi Kotimaa24:ssa 10 500. Kirkko ja kaupungilla on ollut keskimäärin 7,5 reaktiota seuraajaa kohti ja esimerkiksi Helsingin Sanomilla 2 reaktiota seuraajaa kohti.

Olav S. Melin kaipaisi tilastotietoja myös paperilehden osalta. Heinimäki lupasi selvittää asiaa.

Salla Ranta kertoi ajautuvansa usein keskusteluihin, joissa ihmiset kertovat, mitä ajattelevat Kirkko ja kaupungista. Palaute on ollut myönteistä sekä kielteistä. Mielipiteensä kertoneet eivät ole vastanneet lehden kohderyhmäksi valittua joukkoa. Siksi olisi hyvä etsiä tuon kohderyhmän vaikutelmia.

Heinimäki totesi, että tätä mediaa tehdään ihmisille, joilla ei ole kiinteää suhdetta omaan seurakuntaansa.

Holappa jatkoi, että Helsingissä tuo ryhmä kattaa noin 60-80 % ihmisistä.

Heinimäki kertasi, minkälaiset ovat Kirkko ja kaupungin kohderyhmän kuvitteelliset henkilöt Päivi ja Anssi. Kuvaus heistä löytyy liitteenä.

Johanna Korhonen on seurannut erityisesti sitä, minkälaisia henkilöitä Kirkko ja kaupunkiin haastatellaan. Hänen mielestään haastateltavien joukossa on ollut mukavasti naisia ja miehiä, monenlaisessa asemassa olevia, tavallisia ihmisiä ja julkkiksia. Kehitysehdotuksena hän mainitsi, että olisi hyvä haastatella yllätyksellisiä ihmisiä. He voisivat olla tunnettuja julkisuuden henkilöitä, joiden kytkös hengellisyyteen tulisi lukijoille yllätyksenä.

Heikki Saraste kertoi Tampereen seurakuntayhtymässä käyttöön otettavasta Kalevankankaan hautausmaan karttasovelluksesta, jonka avulla voi suunnistaa edesmenneiden tamperelaisten merkkihenkilöiden haudoille. Hän ehdotti, voisiko vastaavaa sovellusta ja digitaalista karttaa ajatella pääkaupunkiseudullakin.

Heinimäki kertoi, että silloin tällöin lukijat kysyvät, voisiko Kirkko ja kaupunki järjestää lukijamatkoja. Hän pohti, että sellaisen voisi toteuttaa esimerkiksi opastettuna kierroksena hautausmailla tai kävelykierroksena kirkolta toiselle meidän omissa kaupungeissamme pääkaupunkiseudulla. Tällaiseen kierrokseen pystyisivät osallistumaan myös vähävaraiset henkilöt.

Kimmo Holappa kertoi, että Helsingissä on jo kehitteillä digitaalinen karttasovellus hautausmaista.

Urpu Sarlin kertoi, että Espoon seurakunnilla on jo käytössä sovellus, jossa kerrotaan hautausmaan kiinnostavista kohteista sekä valittavana olevia mahdollisia hautapaikkoja.

Soili Haverinen kiitti siitä, että turvapaikanhakijoita on nostettu esiin. Hän pohti, että heidän kohtelustaan meidän sukupolvemme joutuu tekemään tiliä tulevaisuudessa samaan tapaan kuin nyt on tehty toisen maailmansodan aikana tapahtuneesta juutalaisten kohtelusta.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Selostus

Kirkko ja kaupungin johtokunta käy jokaisessa kokouksessaan palaute- ja ideointikeskustelun. Keskustelun taustaksi muutamia huomioita loppukesän/alkusyksyn julkaisuista: Kolmen kuukauden (11.5.–11.8.) someraportin mukaan Kirkko ja kaupungin Facebook-postaukset on tuona aikana nähty kaksi miljoonaa kertaa, twiitit 464 000 kertaa ja Instagram-postaukset 94 000 kertaa.

Verkossa kolmen viime kuukauden (4.7.–4.9.) luetuimmat jutut ovat olleet historioitsija Teemu Keskisarjan haastattelu hänen kirkkoon liittymisestään ja siihen liittyneistä hankaluuksista (12 244 käyntiä), häpeää käsitellyt pitkä artikkeli (6650), sisäministeri Ohisalon haastattelu turvapaikanhakijoiden kohtelun oikeudenmukaisuudesta (6565), Tämä kolahti -arvio Tsernobylin baabuskoista kertovasta dokumenttielokuvasta (6557) sekä kirkon ja saamelaisten suhdetta tutkineen teologi Helga Westin haastattelu (5923). Tämä TOP 5 vastaa aihepiireiltään hyvin sitä, mitä lukemistutkimustenkin mukaan Kirkko ja kaupungista mieluiten luetaan: kiinnostavia uskoon ja elämään liittyviä henkilöhaastatteluja, hyvinvointiin liittyviä juttuja sekä ajankohtaisia oikeudenmukaisuuteen ja etiikkaan liittyviä juttuja.

Liitteet

1

Anssi ja Päivi, Kirkko ja kaupungin kuvitteelliset mallilukijat