RSS-länk
Mötesärende:https://hsrky-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Möten:
https://hsrky-sv.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Protokoll 18.03.2021/Paragraf 56
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |
62/2019
56 § | Työmaatie Elmon urheilupuiston rakentamiseksi Vantaalla |
Päätösehdotus
Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää
1. myöntää väliaikaisen luvan työmaatien sijoittamiselle karttaliitteen osoittamaan paikkaan
2. valtuuttaa kiinteistöjohtajan allekirjoittamaan Vantaan kaupungille tarvittavan suostumuksen
3. todeta, että asia vaatii myös kiinteistön toisen omistajan Vantaan seurakuntayhtymän suostumuksen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus
Vantaan kaupunki on pyytänyt lupaa Vantaan seurakuntayhtymältä väliaikaisen työmaatien rakentamiseksi kiinteistölle 92-407-13-7. Työmaatie tarvitaan uimahallihanketta varten. Työmaatie kulkisi Elmon parkkipaikalta seurakunnan omistaman maa-alueen (rajattu sinisellä) läpi suoraan Asolanväylälle karttaliitteen mukaisesti. Alue jota työmaatie koskee, on puistoa ja tiealue kulkisi suurten voimajohtojen alla. Työmaatien pituus seurakuntien maalla tulee olemaan noin 50m.
Liitteet
19 | kartta, työmaatie Elmon urheilupuiston rakentamiseksi |
Föregående ärende | Följande ärende | Mötesärende i PDF-format |